keskiviikko 29. elokuuta 2012

Oomme viallisia kaikki

Kukaan ei ole täydellinen. Paitsi Mary Suet. Ja Mary Sueja ärsyttävimpiä olentoja ei olekaan. Jokainen meistä kärsii tai on kärsinyt huonosta omasta kuvasta - milloin on maha liian iso, milloin silmät väärän väriset, milloin hymykuoppiaan inhoaa tai pottuvarpaissa olevia karvojaan.  Kiinnitämme yleensä kaikkein eniten huomiota ulkoisiin seikkoihin ja koemme kulmikkaat nenämme tai isot pohkeemme "vikoina". Todellisuudessa kyse on vain piirteistä, jotka tekevät meistä yksilöitä. Ja todellinen ongelma on, että emme pidä itsestämme tarpeeksi hyväksyäksemme itseämme sellaisina kuin olemme.

Yhteiskunta muokkaa mielipiteitämme. Rembrantin aikaan muhkeat selluliitti reidet koettiin kauniiksi - ne kertoivat, että henkilö oli hyvin syönyt. Tänään photoshopatut kasvot, joista on poistettu kaikki yksilöllisyys - piirteet, pisamat, kuopot ja klommot - koetaan kauniiksi. Ei ole mitään väärää tavoitella täydellisyyttä. Itse haluaisin virheettömän ihon ja suoran, valkean hammasrivistön - piirteitä joita itselleni ei ole suotu. Koen kyseiset piirteet myös viehättävinä ja kiinnitänkin niihin tavallista enemmän huomiota. Olen kuitenkin vain yksi ihminen ja siinä missä itse näen vinot etuhampaat ja epätasaisen näppyläisen ihon, joku toinen näkee suloisen hymyn ja tavalliset kasvot.

Täydellisyyden tavoitteleminen on normaalia ja jopa suotavaakin. Hyvä itsetunto ei kuitenkaan ole sitä, että pitää itseään täydellisenä. Kukaan ei edelleenkään ole täydellinen ja mikäli itseään sellaisena pitää, valehtelee sille ainoalle henkilölle jolle ei saisi valehdella - itselleen. Olemme kaikki virheellisiä. On kuitenkin aivan eri asia pitää omista virheistään kuin hyväksyä ne. Hyväksyn huonon ihoni. Toki käytän paljon meikkiä peittääkseni sen. Ehdottomasti cosplay kuvista myös photoshoppaan ihoni epätasaisuuden pois. Huono iho on kuitenkin osa minua enkä anna siitä jotuvan epävarmuuden määrätä elämääni. Voin siis mennä kauppaan ilman meikkiä, julkaista käsittelemättömiä cosplay kuvia ja pitää avoselkäisiä paitoja vaikkei selkäni vauvan peppua muistutakkaan. En missään tapauksessa pidä epätasaisesta ihosta ja muiden rokonarvet pistävät silmään, mutta en anna sen myöskään estää itseäni millään lailla.

Olen ulkoisesti pääsemässä sinuiksi itseni kanssa. Toki edelleen haluan olla laihempi, nätimpi ymsyms, mutta en ota siitä enää stressiä. En mieti olenko nyt tarpeeksi nätti, laiha tms. cossaamaan X ja Y hahmoa. Toki ajattelen asian edelleen subjektiivisesti. En ole 12 vuotias poika vaikka voissa paistais. Omaan rehevät reidet, pömppömahan, huono ihon ja olemattoman leukalinjan. Jotta olisin uskottava nuori mies tai hemaiseva 15v koulutyttö, pitää minun kiinnittää huomiota poseeraukseen, maskeeraukseen, tukeviin alusvaatteisiin ja hyvään istuvuuteen. Ulkomuotoni on kuitenkin kuin fanartin oma tyyli. En poista piirteitä, jotka tekevästä minusta originellin, mutta pysyn alkuperäiselle lähteelle uskollisena - itseäni kadottamatta. Siitä on hyvät fanartit tehty :)

Ulkoisesti olen ehkä päässyt itseni kanssa kuivalle maalle, mutta sisäisesti räpiköin vielä uimaharjoitusten kanssa. Aivan kuten ulkoistenkin avujen kanssa, myös luonteenpiirteiden kanssa ei ole olemassa oikeata tai väärää - on vain sen hetkisiä yhteiskunnallisia tai moraalisia suosituksia. Pari tuhatta vuotta sitten sisarten naiminen oli hyväksyttävää, 70-vuotta sitten eräs valtio uskoi, että tietyntyyppisten ihmisten lisääntymistä ei pitäisi sallia ja vasta vajaat 50 vuotta sitten - meidän vanhempien elinaikanamme - annettiin oikeus tietyn ihonvärin omaaville ihmisille käyttää samaa ovea toisen ihonvärin omaavien kanssa. Maailma muuttuu kokoajan - toivottavasti parempaa suuntaan - mutta sen hetkiset yhteiskunnan normit ajavat vielä ihmisten käsitteitä siitä mikä on oikeanlaista käyttäytymistä missäkin tilanteessa.

Siinä missä on helppoa katsoa peiliin ja todeta olevansa läski, on huomattavasti vaikeampaa katsoa peiliin ja todeta olevansa tyhmä, itserakas, rohkea tai vaikkapa pelkuri. Siinä missä media sanoo "ole laiha" ja ihmiset ympärillä sanovat että se on vain mediaa, kukaan ei puhu ääneen siitä, mitä media meille sanoo sisäisistä ominaisuuksistamme. Ole fiksu, ole diplomaattinen, ole kilpailukykyinen, ole oppinut, perusta perhe, tee uraa, ole kunnianhimoinen, hae huomiota. Kukaan ei sano "ei se mitään ettet osaa matikkaa - se on vain muotia tällä hetkellä". Ja ehkä juuri tästä syystä on niin pirun vaikeaa myöntää omat virheet itsessämme - koska kukaan ei ole tarjoamassa myötätuntoaan. Jos sanon, että olen ruma, samantien ihmiset ympärillä kehuvat kuinka kaunis olen. Jos taas sanon, että pelkään kokeilla uusia juttuja, ihmiset kehottavat ottamaan vain itseään niskasta kiinni. Missä ero?

Ensimmäinen askel itsensä hyväksymisessä on nähdä omat heikkoutensa - olivat ne sitten heikkouksia yhteiskunnan, vanhempien tai oman itsensä mielestä. Olen saamaton. Olen myös kunnianhimoton, tykkään miellyttää ihmisiä ja olen mukavuudenhaluinen. Minulla on tarve kokoajan tunkea mielipiteitäni kaikkialle ja haluan tulla nähdyksi - olen myös helposti johdateltavissa. Nämä ovat lähes kaikki piirteitä, joista en itse pidä tai jotka tekevät minusta huonon ihmisen yhteiskunnalle. Ne ovat kuitenkin piirteitä itsessäni. En ole vielä päässyt pisteeseen, jossa yrittäisin näille asioille tehdä mitään, mutta olen kuitenkin ottanut sen ensimmäisen askeleen - tunnistanut nämä piirteet itsessäni. Ja kun joku kummastelee miksi vain löhöän kotona, ei minun tarvitse keksiä asiaan mitään tekosyitä - tiedän sen johtuvan mukavuudenhalustani. Kun pistän aikaa ja rahaa muihin enemmän kuin sitä olisi annettavana, en itkeskele tai syytä muita asiasta - itsepähän pidän tärkeänä muiden miellyttämistä.


Massan mukana juoksemista...

Tämä pitkä rantti lähti eräästä keskustelusta, jossa olin sitä mieltä että fandomien luomat positiiviset tai negatiiviset mielikuvat sarjoista, bändeistä, leffoista tms. on perseestä. Vaan koska tietty, tuiki tuntematon ihmisjoukko, käyttäytyy tietyllä tavalla, muodostamme me mielipiteet kyseisestä aiheesta. Omasta mielestäni on hanurista kuinka paljon tällaisella asialla on meihin vaikutusta. Itse olen helposti vietävissä ja esim AC:n fandom on hyvinkin luontaantyöntävä. Hype Connorista tuo pahan maun suuhun ja AC3 on automaattisesti mielessäni negatiivisessa valossa. Miksi? Koska jotkut tuntemattomat henkilöt fanittavat sitä? Mutta koska mielestäni tämä ennakkoasenne on perseestä, yritän taistella omaa haluttomuuttani vastaan - pysyä kaukana fandomista ja fiilistellä sitä tosi asiaa, että Connor on inkkari, minä RAKASTAN inkkareita, itsenäisyysajan jenkkilää, RDRstä tuttua metsätystä yms. Minähän en ryövää itseltäni mahdollisuutta hyvään ajanviettoon vain, koska läjä faneja on saastuttanut mieleni!


...vai yhdessäoloa ystävien kanssa?

Uniikki lumihiutaleisuus on muodissa. Ketään ei saa matkia. Jos sanot tykkääväsi X-asiasta, kun kaverisikin tykkää tai jos lopetat piirrettyjen katsomisen, koska kavereidesi mielestä se on lapsellista, olet automaattisesti massanmukana kulkija - ja sehän on huono asia. Todellisuudessa äärimmäisen pieni prosentti ihmisistä pystyy elämään ilman, että ympäristöllä on heihin hirveästikään vaikutusta. Itse tunnen tällaisia henkilöitä kaksi - ja ei en ole itse yksi heistä. On surullista, että 99% animupiiriläisistä meuhkaa kovaan ääneen, kuinka he eivät ole kuin muut ja eivät tee asioita mitä heiltä odotetaan ja ajattelevat omilla aivoillaan. Silti he päästelevät suustaan jatkuvasti sammakoita kuten "en mä nyt mitään massacossia tee" tai "ei se kiinnosta kun kaikki tykkää siitä". Omalla mielipiteellä ei todellisuudessa tunnu olevan väliä - vain sillä mitä muut ajattelevat. Ja se on surullista.

Emme voi luonteelle mitään - emme ainakaan kokoajan. Jokainen meistä pystyy käyttäytymän ja hillitsemään itseään jonkin aikaa - on turha selitellä omaa perseilyään sanomalla "mä nyt vaan oon tällainen". On kuitenkin erityisen tärkeää, että olemme itsellemme rehellisiä. Entä sitten jos olet itsekäs? Tai vahingoniloinen. Tai mustasukkainen, ehkä jopa kateellinen? Jos tykkäät aloittaa keskustelut minä-sanalla, käännät kaiken koskemaan itseäsi ja päivität facen-profiilikuvasi viikottain, on turha tulla sanomaan ettei olisi itsekeskeinen. Ja vaikka itsekeskeisyys ei tällä hetkellä ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävä luonteenpiirre, se omaa kuitenkin suuri osa ihmisistä. Ja näiden ihmisten pitäisi pystyä hyväksymään itsekeskeisyytensä yhtä hyvin kuin länkisäärensä - en sano, että kumpikaan on omasta mielestäni mitenkään kovin kaunis piirre. Länkisääret on helppo peittää löysemmillä farkuilla ja itsekeskeisyyden tekemällä kivoja asioita muille - mutta eivät ne piirteet siitä ole mihinkään kadonneet, joten ne on parasta vain hyväksyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti