Vuosi 2012

Teen yleensä jokaisen vuoden viimeisenä tai ensimmäisenä päivänä pienen katsauksen menneeseen vuoteen. Kello on 0:01 vikaa päivää joten voin postata tämän ettei sitten "huomenna" tai ekana päivänä tarvitse yrittää tehdä mitään järkevää. Yleensä olen tehnyt tämän livejournaliin tai devin journaliin, mutta nyt kun blogia päivittelen semi-usein, kelpaa se mielestäni parhaiten tänne.

Vuoden biisi: EI ainakaan Gangnam Style X) Maroon 5 - Move like Jagger, Pitbullin Hotel Room, Jessie J:n Who You Are.
Vuoden musiikki: Tanssimusa on ollut aika kovaa :)

Vuoden leffat: Avengers, Hobitti, 007 Skyfall, Expendable 2, Good
Vuoden näyttelijä: Martin Freeman koska Watson ja Bilbo!
Vuoden TV-sarja: Chicago Fire! BBC:n Sherlock ja Game of Thrones! Ja Go-on ja Vegas ^^
Vuoden sarjakuva/manga: Elfquest palasi pinnalle uudestaan koska Cosplay ^^;
Vuoden peli: Dance Central 3, Jewels puhelimella ^^; Lotro, Star Ocean: Last Hope
Vuoden kirja: Maalattujen Luolien Maa

En voi uskoa et tää
näytti näin hyvältä!?!

Gusli

Vuoden vaate: Partyyy~

Vuoden ostos: Järjestelmäkamera puoliksi ^^ ja Gusli

Vuoden eläin: Neitokakadu nimeltä Pulu

Vuoden ruoka: Johannan pizza

Vuoden paritus: ... ei oikeastaan ketään erityistä... Bon ja Shima tais olla aika kova juttu alkuvuodesta... Ei! Brittany x Santana!

Vuoden uusi ystävä:  Noora, Kaisa ja Maria varmaankin :) Ja Miro! Ja Teme! Ja Tefu!

Vuoden moga: Animeconin telttailu-idean lisäksi? Varmaan tyypillinen "tuhlasin kaikki rahat" ja "sössin laiffin"...

Pulu *rakas*

Perustamis-partyssä

Vuoden "se" hetki: Samainen telttaretki?? ^^; Se oli aika eeppinen  loppupeleissä :3

Vuoden saavutus: Väkerrettiin PC yhdistykseksi?

Vuoden epäitsekäs teko: Väkerrettiin PC yhdistykseksi ^^;

Vuoden ihastus: ... mulla ei ole tainnut olla ketään uutta ihqu miestä/hahmoa tänä vuonna O.o

Ja sitten vielä pohjalle vuoden Cosplayt :3

Ylärivi: Imari (Bible Black), Ken (Weiss Kreuz), Shima (Ao no Exorcist), Cutter (Elfquest), Shadowcat (Marvel), Brittany (Glee), Shinpachi (Hakuouki)
Alarivi: Belcoot (Suikoden V), Ranulf (Fire Emblem), Joyleaf (Elfquest), Sasuke (Brave 10), Leona (King of Fighters), Shirayuki (Rosario + Vampire), Pace (Arcana Famiglia), Eowyn (Lord of the rings)

BTW. Vuoden cosseista lähes 50/50 miehiä ja naisia. WOOT minä :D

Mansikka-vaniljajuustokakku + joulu 2012

Vietimme joulun parhaimman ystäväni vanhempien luona, jotka ovat itselleni kuin toinen perhe. He olivat saaneet luvan käydä kaatamassa Espoon metsiköstä joulukuusen ja sen myös tekivät. Heidän kotonaan on iso, 1,5 kertainen viistokattoinen olohuone ja tästä syystä joulukuusemme on aina ollut kookkaamman puoleinen. Tänä vuonna meillä oli kuitenkin varsinainen kuusipuu - ei sellainen muotoon kasvatettu viljety kuusi vaan pirun iso oikea puu - linnunpesineen kaikkineen :D

Joulussa itselleni on aina ihaninta katsoa kun koirulini availevat pakettejaan - tämä vuosi ei ollut poikkeus. Donna ei oikein ymmärtänyt mitä piti tehdä ja Kuro taas halusi avata aivan kaikkien paketit ^^;
Itse sain lahjaksi ihanan torkkupeiton, saippuoita, leffalippuja, pöllö kaula- ja korvakorut, leivontavälineitä, Maalattujen Luolien Maa-kirjan sekä tietenkin koirille herkkuja ja ruokaa.

Kuro ja Donna

Minä pukin vermeissä 2011 - itsetehdyt tietenkin ;)

Ennen kaverini vanhempien luokse menemistä olin kuitenkin käynyt veljelläni ja tämän tyttären luona. Lähinnä uusimassa jo traditioksi muodostuneen pukkivierailuni. Tältä vuodelta ei kuvia ole kun kamerasta oli akku loppu, mutta tässä kuvasaldoa viimevuodelta. Ensi vuonna ostan kyllä uuden parran ja teen kunnon maskin nenäproteeseineen :D

Koska en tykkää mennä vierasille ilman tuomisia, toin kaverini vanhempien luokse mukanani lihariisipasteijoita ja mansikka-vaniljajuustokakun. En ole mitenkään erikoisen taitava tekemään hienoja kakkuja, mutta olen aina halunnut kokeilla tehdä "semi-hienoja". En ole kovin suuri sokerimassakuorrutekakkujen ystävä, mutta sen sijaan sokerimassasta tehdyt koristeet ovat mielestäni eri hienot. Siksi valitsin tämän kakun. Resepti, kuinkas muutenkaan, kinuskikissan sivuilta.

Maultaan kakku oli mielestäni hieman mauton. Se ei välttämättä sovi kaikkein parhaiten joulupöytään, mutta sen sijaan täyttäväksi kahvipöydän tarjoiluksi kyllä. Vaniljariispuuro-seos oli jännän tuntuinen kielen päällä ja mansikka taas kivan piristävä lisä. Tämän jos tekisi vielä omasta mansikkasoseesta (ei lidlin pakastemansikoista...) niin olisi varmasti hyvä. Sopisi varmaan myös kesään mukavasti :)

Tee se itse muotit :)

Itselläni ei ollut kinuskikissan muottia, mutta cosplayaajana osaan soveltamisen kauniin taidon. Leikkasin kalvon tapaisesta muovista n. 10-15 cm pituisen suikaleen jonka taitoin pisaran muotoon ja käytin sitä muottina. Pienempiin lehtiin käytin samaa muovia, taitoin sen vain pienmpänä. Hieman piti varoa muotin "häntää" kun paineli kuvioita sokerimassaan, mutta kyllä se onnistui. Kuviot lehtiin tein ihan vain hammastikulla ja veitsellä. Aikaa noiden väkertämiseen meni ehkä joku tunti-pari eivätkä edes hajonneet kovin pahasti aamulla siirrettäessä. "Kupit" tein tosiaan matalammaksi leikatuista muffinssivuoista ja foliosta :)

Joulutähden ensimmäinen kerros :)

Hobitti HFR vs. 3D

Hobittia on odotettu. Noin kaheksisen vuotta. Tarkalleen ottaen 2004 joulukuusta, kun viimeinen extended DVD boksi Kuninkaan paluusta ilemstyi ja oli maratoonattu lävitse ja tajusin, että tämä oli nyt tässä. Taru Sormusten Herrasta-elokuvatrilogia aloitti itselläni sen kaiken. Koko elokuvaharrastukseni sekä konseptin siitä, että henkilöt jotka eivät tiedä nimeäsi, saati tunnista kasvojasi, voisivat olla lähes yhtä läheisiä kuin parhaimmat ystäväsi. Khadeksan vuotta sitten elimme synkkää aikaa. Tuntui kuin olisin menettänyt tusinan hyviä ystäviäni - tiesin heidän olevan elossa, mutta en koskaan enään nähnyt heitä. Mutta toivoakin oli. Domin ja Billyn lupaama surffielokuva. Yksittäisten näyttelijöiden lukuisat omat projektit, huhut Hobitista...

Onko siis ihme, että eilen istahtaessani katsomaan Hobittia, ensimmäisten sävelten kajahtaessa salissa, olivat silmäni jo sumeat. Ja kun ei olisi paluu Hobittilaan riittänyt, tuttujen ruskeiden kikkaroiden ja polvihousujen tepastellessa kolossa päästi allekirjoittanut kuuluvan inahduksen. Hobitista voin sanoa sen verran, että se oli hyvin tehty, vauhdikas ja hauska fantasiaseikkailu. Sen enempää elokuvaa arvostelematta keskitynkin nyt ruotimaan uuden 3D-tekniikan eroja vanhaan ja sen sopimista Hobittiin.

Kävin siis katsomassa Hobitin HFR-versiona ja myöhemmin samana päivänä "perus" 3Dnä. HFR-oli uskomattoman tarkka. 3D-elokuvien toimintakohtauksissa on tyypillistä se, että mitä enemmän kohtauksessa on liikkuvia osia, sitä enemmän kuva blurraantuu ja kaikki muuttuu hitusen epäselväksi. Tätä ongelmaa ei hfr:ssä ollut. Jostain syystä kuitenkin liian terävä kuva tuntui enemmän latistavan kuin nostavan tunnelmaa. Hahmot näyttivät jotenkin vahamaisilta - tuntui melkein kuin olisin katsellut animaatiota. En tuntenut olevani osa retkikuntaa, olin sivustaseuraaja. Ja tästä syystä elokuva jäi vaisuksi. Lisäksi nopea kuvanopeus toi mieleen vanhat puolinopeusvhssät tai dvdeiden bugit, joissa kuva ensin jätättää ja myöhemmin ottaa tuplanopeudella kiinni.

Dori ois varmaan se mun
luonnerooli. Toi fleda!

Odotin innolla vanhaa 3D versiota nähdäkseni miten se eroaisi hfrstä. Elokuvan alkukohtaus kääpiövaltakunnassa oli ehdottomasti reilusti suttuisempi. Kuitenkin se olennainen tuli selväksi ja hobittilaan mennessä olin jo täysin uppoutunut itse elokuvaan. Vaikka toiminnantäytteiset kohtaukset olivatkin nyt sotkuisemmat, sai niistä kuitenkin tarpeeksi selvää. Ja mikä tärkeintä, hahmot eivät tuntuneet enää niin muovisilta. Tämä oli ehkä kaikkein selkeintä valkoisen örkin kohdalla. HRFssä kyseinen hahmo oli selvästi tietokoneella tehty ja todella "epäaidon" näköinen. Sen sijaan perus3Dn suttuisuuden ja harmaiden sävyjen ansiosta en olekaan yhtään varmaan miten kyseinen örkki oli toteutettu.

Mutta oli HFR:llä hyviäkin puolia perus3Dhen verrattuna. Necromancer kohtaus oli selkäpiitä karmiva HFR:n terävyydellä ja en tiedä oliko kyseessä elokuvateatteriero vai mikä, mutta hfr:n äänet olivat aivan omaa luokkaansa. Tiedän että koko porukkamme kääntyi yhdessä vaiheessa vasemmalle kun tuntui, että joku otus ääntelehti teatterin pimeydessä. Kokonaisuudessa itselläni kuitenkin tunnelma menee teknisten yksityiskohtien edelle. Ja mikäli Hobitin toinen osa näytetään HFR:nä, käyn todennäköisesti katsomassa sen ensin tavallisena 3Dnä ja perään sitten HFR:nä.

BTW. mites ois kääpiö ryhmä ens joulukuulle???

Linnanjuhlat

Pitkästä aikaa tuli katseltua Linnanjuhlien kättelyosuus kokonaisuudessaan. Tämä johtuni siitä, että Hobitin ensi-iltaan on enää viisi päivää ja Eowynin liivissä on vielä runsaasti käsinommeltavaa. Toisin sanoen puolisilmäseirailua kaivattiin.

Cosplay-harrastajana kaikki asuihin liittyvä on aina kivaa. Ja aivan kuten lapsena on tulevat häät suunniteltu neljääntoista kertaan, myös "mitä laittaisin päälle linnanjuhliin" kysymykseen on pään sisällä muutamaan kertaan vastattu. Linnanjuhlat ovat ikäänkuin suomalaisen elämän Oscar-gaala. Jollain tavalla ansioituneet ihmiset pääsevät kävelemään punaisella matolla iltapuvuissa. Itse haluaisin puvullani ilmaista suomalaisuutta, vuodenaikaa ja/tai syytä saamaani kutsuun. Minkä vuoksi oma pukuni olisi varmaan leikkaukseltaan keskiaika-fantsuhenkinen ja väriskaalaltaan sinistä ja/tai valkoista. Mutta se omasta puvustani, off to vuoden 2012 linnanjuhlien pukuloistoon ja omiin mielipiteisiini niistä.

Aloitetaan siitä, että oli hienoa nähdä neljä presidenttiä puolisoineen samoissa linnanjuhlissa. Mauno Koivisto oli presidenttinä ollessani lapsi ja itselläni on kyseiseen presidenttiin outo kiintymys. Jos minulle sanoo, nimeä Suomen presidnetti, Kekkosen lisäksi mieleen putkahtaa nimenomaan Mauno Koivisto. Mutta pukuihin. Itse pidin Jenni istuvan presidentin puolison Jenni Haukion puvusta. Se on isänmaallinen ja ei liian juhlava - eroaa jotenkin muista juhlapuvuista. Ainut miinus minkä itse antaisin, on että hänestä on yritetty antaa vanhempi kuva kuin mitä hällä on oikeasti lasissa.

Mielestäni on aina ihana nähdä juhlapukujen seassa kansallispukuja
ja uniformuja. Varsinkin lotta-uniformun näkeminen lämmitti sydänsä.
Ja kyllä, huomasin myös Japanin suurlähettilään puvun. Niin kuin
sanoin. Linnanjuhlissa kansallis- ja ammattiylpeyden korostaminen
on mielestäni erittäin sopivaa.

Tästä puvusta on oltu montaa mieltä.
Heidi Jokinen on Suomen partiolaisten
puheenjohtaja ja saanut kutsun linnaan
juuri tästä syystä. Miksi ei siis näyttää tätä
myös ulospäin. Puku on kaunis, partiolaisten
logo yksinkertainen ja tyylikäs. Niin kauan
kun tällainen tehdään tyylillä, näkisin näitä
pukuja linnanjuhlissa enemmänkin. Puku
toteutettiin yhteistyönä painotalo
Multiprintin kanssa.

Yhdysvaltain suurlähettilään Bruce Oreckin vaimon
Cody Oreckin puku oli mielestäni aivan upea. Poronsarvi-
kuvio kaunis ja tuo mieleen Suomen lapin. Aivan ihana,
tällaisen voisin itsekin kuvitella nimenomaan Linnanjuhliin.'
Puku on muuten Mert Otsamon suunnittelema.

Sinistä ja valkoista. Vaikka asu on yksinkertainen,
on se mielestäni juuri sopiva "perus"puku linnan-
juhliin. Talvinen ja Suomi-henkinen.

Vaikka pidänkin tämän puvun kirjailuja kauniina,
on se ehkä tyyliltään vääränlainen linnanjuhliin.
Siinä vaiheessa kun puku näyttää tanssiaismekolta
kannattaa mielestäni ehkä miettiä asuaan uudestaan.
Tällainen mekko voisi itselläni ihan hyvin olla
vanhojentansseissa päällä.

Toinen esimerkki kuinka yksinkertainen on kaunista.
Vaikkakin hyvin simppelilinjainen, ei silti yhtään
koulutanssiaismainen. En itse olisi laittanut tällaista
pukua päälle, mutta silti mielestäni juhlaan sopiva.

Laura Birnin trashionista Outi Pyyn tekemä
nahkamekko oli aivan ihana. Juuri ennen
häntä oli kättelemään astellut valtava hörhelö
luomus ja nähdessäni ensi vilauksen tästä puvusta
ajattelin "juuri tuollainen. röyhelöt eivät ole liian suuret.
tuo on oikeasti tyylikäs ja kaunis". Cosplayaajana arvostin
asussa luovuutta ja muistutusta, ettei kaikkea tarvitse aina
ommella ;)

Jostain syystä tämä puku sykähdytti. Vaikka
turkisreuna tuntui radikaalilta, pidin asusta itse
todella paljon. Se on erilainen. Se on kaunis.
Se sopii Suomen talveen. Mielestäni mikään
mikä on kaunis, ei voi olla mauton. Eli upea
puku toisin sanoen.

Oma ehdoton lempparini. Tämä on oscar-gaalan tasoinen
luomus ja rakastuin kokonaisuuteen. Hiukset ovat upeasti
laitettu ja puku todella simppeli, mutta mieleenjäävä.
Asu ei myöskään ole liian seksikäs, vaikka rintahalkio
syvä onkin. Yksinkertaisesti tyylikäs. Maria Ylipään
päällä siis Hanna Sarénin luomus.

Kovasti yritin olla puolueeton, mutta  kun puku on
kaunis ja sopii kantajalleen niin eihän siitä voi
kuin tykätä. Liila on myös oma lempivärini, asu on
tyylikäs, simppeli ja tilaisuuteen sopiva. Sofi Oksasen
päällä siis Aurora Raiskisen suunnittelema puku ja hiuksia koristaa Hannu Viitalan hiuslaite.
Myöskin hiukset ovat mielestäni upeasti laitettu. 

Vaikka puku itsenään oli kovin kaunis,
alusvaatteiden esittely tai illuusio niiden esittelystä
ei kuulu linnanjuhliin. Itseasiassa tämä ei kuuluu
mihinkään juhliin. Ehkä MTV-music awards tai
vastaava voisi olla sopiva tälle puvulle. Puku oli vielä
kamalampi takaa, luoden illuusion vilkkuvista pakaroista.
Kilpapurjehtija Mikaela Wulffin puku on Teemu
Muurimäen käsialaa.

Vaikka puvussa itsesään ei ole mitään vikaa,
ei se kantajalleen sovi. Tämä on erinomainen esimerkki
siitä kuinka paljon oikeanlainen malli puvussa
merkitsee. Itseäni kummastaa aina miksi stailistit
päästävät asiakkaansa ulos asuissa, jotka
eivät imartele kantajaansa? Puku on Versacen ja
kantajana lentopalloilija Riikka Lehtonen.

Näiden lisäksi linnassa nähtiin lukuisia upeita pukuja, mutta kaikkien niiden listaamisessa menisi koko päivä ja blogini kuvakapasiteetti.