Hyvä leffa on kuin junaturma...

... on vain pakko katsoa, vaikka kuinka tekee pahaa.

Yle Teemalta tuli siis Milk. Muistan kun kyseinen leffa oli Oscareissa. Sean Penn taisi napata pääosa oscarinkin. Elämme sellaista seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuskamppailu aikaa, että elokuvat, jotka kertovat homoseksuaalisuudesta, saavat lähes aina kriitikoiden huomion - tai vähintään kulttileffan maineen. Milkinkin suhteen oma ensiajatukseni oli "hmph, taas haetaan huomiota ja tehdään rahaa muodikkaalla, vaikkakin tärkeällä asialla". Milkkiäkin mainostettiin tyylillä "elokuva ensimmäisestä homovirkamiehestä Amerikassa".

Tänään siis kyseinen leffa tuli telkusta. Jäimme katsomaan sitä hetkeksi, sillä aikaa kun sarjamme siirtyivät tikulle. Kaksi tunta myöhemmin lueskelin lopputekstejä kyynelten sumentamin silmin. Todellisuudessahan siis elokuva kertoo tasavertaisuuden ja kansalaisoikeuksien puolesta taistelemisesta jenkeissä 70-luvulla. Nytkin, kun äänestämme homoliittojen tai -adoptioiden puolesta tai vastaan, kannattaisi katsoa esim. tämä kyseinen Milk elokuva ennen kuin antaa äänensä. Tänä päivänä ei voi kuin pyöritellä silmiään ajatuksesta, että vajaat neljäkymmentä vuotta sitten suurin osa jenkeistä oli sitä mieltä, että homoseksuaalit opettajat ja näiden tukijat pitäisi erottaa viroistaan. Kuulemma eivät opeta lapsillemme oikeita moraalisia arvoja. Toivottavasti neljänkymmenen vuoden päästä pääsemme pyörittelemään silmiämme samoin katsoessamme 2000-luvun alun taistoja avioliitto- ja adoptiolakien vastustamisesta.

Enigeis, Milk oli siis todella hyvä leffa ja meikäläinen oli tietty ihan kyynelissä - ihmiselämät kun vaan koskettavat minua aina - varsinkin pienen miehen selviytymistarinat.

Mun Matt Boner oikealla!

Milkin lisäksi tuli katsottua tänään toinenkin elokuva. Magic Mike. Words do not describe. Okei, kyseessähän oli leffa miesstrippareista, joten tottakai pidin. Yllätyksekseni tykkäsin elokuvan vakavemmastakin puolesta. Leffa oli jotenkin ihastuttavan kömpelö ja siksi niin aidon oloinen - kuin oikea elämä. Suosittelen kaikille - myös miehille, jotka ovat sinut itsensä kanssa eivätkä pelästy miehen paljasta pintaa.

Btw, kahta en vaihda, 30 seconds to Mars ja Bon Jovi. Marssin musiikki auttaa ankarimpaankin vitutukseen ja kuulinpas tuossa juuri Jonin vetämän Hallelujan - oli kuulemma Leonard Cohen itse sanonut, että Jon vetäisi biisin parmemin kuin kukaan muu. Että sellaista.