maanantai 22. lokakuuta 2012

Töllöttimen äärellä - part 1.

Syksy on ihanaa aikaa - kaikki rakkaat TV-sarjat palaavat kesätauolta ja elämäni saa taas tarkoituksen. Jos kesäni kuluu sisällä cossiasuja vääntäessä niin syksy, talvi ja kevät kuluvat sisällä töllöttimen ääressä. Olen elokuvien suurkuluttaja ja tulee sitä joskus pelattua ja katseltua videopelejä kuin myös töllättyä hitusen animea. Joskus jopa saataan lukea muutakin kuin mainoksia pöntön äärellä. TV-sarjat ovat kuitenkin ehkä se suurin intohimoni. Olen seurannut joitain sarjoja nyt jo puoli vuosikymmentä ja lähes vuosittain saan listalleni uuden sarjan jota seurata. Kyllä, elämäni on näinkin mielenkiintoista.

Viime syksynä kokeilimme ensimmäistä kertaa Mirun kanssa katsastaa kaikki uudet alkavat sarjat - eli siis sarjojen premierjaksot. Idea oli hauska ja tästä syystä päätimme tehdä saman jutun myös tänä vuonna. Kaikkien läpi katsominen kestää, joten hoidetaan tämä kahdessa osassa. Ja koska näitä on aika julmetusti, erotellaan jyvät akanoista vaikka sillälailla, että punaisella on sarjat, jotka ehdottomasti vaativat lisähuomiota. Ja lihavoituna erityisen hyvät sarjat.

Animal Practise
Kovasti yrittävät tästä Housen seuraajaa. Ja yrittävät aivan liikaa. Liian koominen draamaksi. Liian tylsä komediaksi. Jos tätä tulisi telkusta ja kanavasurffaisin, saattaisin jäädä katsomaan... mutta jos samaan aikaan kanasurffaamalla huomaan, että frendien neljännettoista uusinnat tulevat subilta katsoisin mielummin kuitenkin niitä. Harmi sinällään, sillä jos olisivat jättäneet suosiolla pois komiikan, tästä olisi saattanut tulla ihan siedettävä kevyempi draama. Eläinlääkäriasemalle sijoittuva sarja olisi voinut jo itsenäänkin saada katsojia.

Go on
Matthew Perry on yksi lempi koomikoistani. Kuiva, sarkastinen huumori kun vaan uppoaa. Ehkä tämä on se syy, miksi jaksan katsoa frendejä aina uudestaan ja uudestaan. Koska Chandler *love*
Mutta siis sarjaan itseensä. Tästä tykkäsin. Hyväsydämistä komiikkaa, jonka aiheet ovat syvällisiä ja meitä kaikkia koskettavia, mutta jotka esitellään meille huvittavien ja persoonallisten henkilöhahmojen kautta. Olen muuten aivan varma, että tuo sokea ukkeli on näytellyt ennenkin sokeaa ukkelia. Tarkistetaan. Kyseessä on siis Bill Cobbs niminen henkilö, joka on näytellyt gatsiljoonassa sarjassa ja elokuvassa - muunmuassa oli yksi Night at the Muesumin vanhoista vartijoista - ja jos en ihan väärin muista, kyseinen vartija esitti sokeata tai ainakin puolisokeata! Mutta siis joo, tätä kyllä rupean seuraamaan.

Guys with Kids
Sitcom kolmesta isästä pienten muksujen kanssa. Ihan perustoimivaa tavaraa, mutta ei jaksa vaivan imuttaa.... liian monta klikkausta. Jälleen kerran jäisin kyllä katsomaan kanavasurffatessa, mutta ei tarvitse pistää paussille jos täytyy lähteä kesken sarjan kauppaan.





The Mob Doctor
En ole oikein koskaan lämmennyt sarjoille, joiden päähenkilönä on nainen. Pystyn oikeastaan laskemaan tällaiset sarjat yhdellä kädellä: Xena, Dark Angel, Shirley Holmes ratkaisee, Sabrina teininoita ja Siskoni on noita... ja Ally McBeal. Hitto. No okei, kahdella kädellä. Eli toisin sanoen tämä ei hirveästi sytyttänyt. Vaikka aihe on kyllä mielenkiintoinen. Joskus jos on tylsää, saatan katsoa tätä hitusen eteenpäin - jos vaikka kunnon kiinnostus iskisi. Vaikutti kuitenkin aiheelta ihan jännältä.

The New Normal
Tämä oli itse asiassa ihan hauska. Ei vain siksi, että siinä oli homopari, jotka halusivat lapsen. Eikä vain siksi että Justin Bartha. Vaan siksi, että hahmot olivat juuri sopivan kärjistettyjä ollaksen hauskoja - varsinkin tämä meidän äiti/isoäiti - mutta silti tarpeeksi sympaattisia ollakseen uskottavia. Tätä täytyy ehkä katsoa vähän lisää. Tämän kauden New Girl?





Revolution
Koska Kripke on jumala. Alkuasetelma on mielettömän makea. Toteutus... vähän siinä ja siinä. Olen ehkä liian vanha kohdeyleisönä tai jotain. Tai sitten tämä on taas tämä tyttö juttu. Joka tapauksessa aijon katsoa tätä ainakin muutaman jakson, koska Kripke. Ja muutenkin - maailma on kiinnostava vaikka siellä asuvat hahmot eivät olisikaan.

666 park Avenue
Tämä vaikutti aluksi todella laimealta. Supernaturalista varastettuja mythoksia ripoteltuna sinne tänne. Mutta jokin sarjassa kuitenkin nappasi. Ehkä se on se mysteeri. Härö kun mikä. Ja jälleen kerran mieletön, creepy roolisuoritus Terry O´Quinnilta, jonka suurinosa meistä muistaa Lostin Lockena. Kyllä tämä kannattaa ainakin katsastaa - itsekin aijon ehkä muutaman jakson lisää katsoa.







The Mindy Project
Omalla tavallaan ihanan refreshaava sarja. Tai siis naiskuva. Mutta siihen sitten jäikin. Taas tämä minun nais-lead-character-syndroomani.



Partners
Koska DAVID KRUMHOLZ!!! Rakastan kyseistä miestä ja tämän kikkaroita. Nyyh, minulla on niin ikävä Numb3rsin Charlieta. Ja Colbya ja davidia. Onneksi omistan boksit kotona...
Mutta siis. Will and Grace paitsi, että Grace onkin mies. Eli siis Bromance tv-sarja, jossa toinen Broeista on homoseksuaali. Mielenkiintoista. Slashers do like. Mutta niin pidän minäkin. Ystävyys ei tunne rajoja. Ärsyttää vain hieman nämä karikatyyrihomot. Koskakohan saamme taas Mullan alla Davidin kaltaisia hahmoja televisioomme?











Vegas
Tämä. Oli. Ihana!!! Haluan lisää! Nyt heti! Koska Vegas. Ja Cowboyt. Ja rikossarjat. Vegasiin sijoittuva, cowboy seriffistä kertova rikosmurhamysteerisarja. Ja vielä Dennis Quadilla höystettynä. Likes likes like! Käsittämättömän hyvällä näyttelijäkaartilla varustettua laatu rikosdraamaa.



Ja koska aina ei voi voittaa eikä myöskään huomata kaikkia uusia sarjoja, tässä pari nappausta myös edellisiltä vuosilta, joihin ei oltu vielä tutustuttu.








American Horror Story
Nimi kertoo kaiken. Hyvin kriipy. Hyvin hienosti toteutettu Tykkäsin tosi paljon - tai siis iin paljon kun nyt voi tykätä genrestä jota inhoaa. Joo siis, en pidä kauhusta. Ja tämä ei ollut yhtään kiva. Eli oli siis tosi kiva. Ehkä pakko katsoa lisää.













Falling Skies
Alienit kaappaavat ihmisiä - eli tv-sarjaksi muokattu Maailmojen sota. Meikäläisellä on heikkokohta Noah Wyleen, mutta muuten ei sarja vielä toistaiseksi kummemmin hetkauttanut. Mutta koska se on lainattu ja löytyy DVD-hyllystä niin varmaan joskus sen kipeänä katson.






Luck
Laukkaratoja radan sisä ja ulkopuolelta. Draamaa. Järjestäytynyttä rikollisuutta. Uhkapelejä. Heppoja. Mistä tässä sarjassa en tykkäisi? HBO tekee laatusarjoja ja se nähdään myös Luckissa. Ostan tämän varmaan joskus DVD-kokoelmaani ja maratoonan sitten kerralla. Hyvä oli. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti