torstai 30. elokuuta 2012

Flunssa + cossit kankaina + 9 päivää coniin = ???

Silmiä särkee. Nenää valuu. Henkeä ei meinaa saada. Ah kuinka ihana onkaan tämä syysflunssa!

Traconiin on aikaa n. 9 päivää ja jokaisen cosplay-harrastajan asunto on täynnä kuivuvia proppeja ja kangasmyttyjä. Omat cosplaysuunnitelmani ovat olleet lyötynä lukkoon 2-6 kuukautta ja kankaatkin on omistettu suurinpiirtein tuon aikaa... Miten siis voi olla mahdollista, että coniin on aikaa enää 9 päivää ja toinen cossini on täysin aloittamatta ja toisesta on semi-valmiina shortsit????

Voisin tähän hätään luetella liudan järkeenkäypiä tekosyitä: On ollut kiireitä PC:n kanssa, olen asunnoton, on ollut rahaongelmia, on tehty cosseja  muihin coneihin ja sitä rataa... tosiasia nyt kuitenkin on, että olen vain saamattoman laiska enkä viitsi tehdä mitään ennen kui n on aivan pakko. Eli nyt. Kun on flunssa. Yippii!

Olen kuitenkin suhteellisen positiivinen projektini suhteen. Aloitetaan sunnuntain cossistani Leonasta, koska sitä olen jo hieman tehnytkin:

King of Fighters - Leona
Niille, jotka eivät kyseistä peliä tiedä, tässä pieni briiffi. Kof on 2D-sivultatappelu-peli, jonka hahmot ovat yhdistelmä eri SNK:n tappelupeleistä tuttuja naamoja sekä uusia tuttavuuksia. Vuodesta -94 lähtien on japseissa jotakuinkin vuosittain ilmestynyt pelihalleihin uusi kof-masiina ja pelesitä on myös tietty tehty konsoliversioita. Itse tutustuin sarjaan ensimmäisen kerran kaverin PC:llä sekä tietty iki-ihanien ficcien/doujinshien kautta.

Sitten Leona. Täytynee myöntää, etten hahmoon sen kummempaa connectionia tunne, kuin, että tykkään kickass-kimuleista ja Leonahan sellainen on. Pidän hahmo-designesta ja olen jo aikoja halunnut tehdä KOF-cossin, joten Leona oli aika luonnollinen valinta. Asu on sinällään suht helppo ollut tehdä, mitä saamme kiittää laajasta reffi-määrästä. Mikäli joku näitä höpötyksiä lukee ja vielä sattuu tuntemaan meikäläisen - tietää etten ole kovin suurin pilkun vetvaaja. Toisin sanoen eri vuosimallin asujen yhdistäminen on vienyt kaikki perus "apua mun nappi on 2 milliä liian iso"-ahdistukset mukanaan. Niin vaatteen kuin peruukinkin värisävyä ei ole tarvinnut stressata kun kaikki sinne päin kelpaa - kunhan kaikki oleellinen on kohdallaan. Kengistä sen verran, että aijon mennä siitä missä aita on matalin eri vain maalata mustat maiharini vihreän sävyisäksi. Sen enempää stressiä en aijo näihin uhrata.

Brave 10 - Sasuke




Sitten lauantain cossini. Siinä missä Leonan shortsit on nappeja vaille valmiit ja paidastakin on jo olemassa hyvä ranka, Sasuken kankaita ei ole vielä edes leikattu. sasukeen rakastuin jo Braven mangaa lukiessa ja cosplaykankaat + pöllö on lojunnut kaapissa jo alkukeväästä. Aikataulutukseni jos ei hirveästi petä, pääsen uhraamaan tälle projketille koko lauantaina, puolet sunnuntaista ja maanantai-illan. Siinä vaiheessa olemme toivottavasti saaneet asun enemmän tai vähemmän valmiiksi. Näin ollen ensi viikon keskiviikkona pääsisin ostamaan miekkamateriaalit ja tekemään sen, ostamaan tuon vaaleanvihreän rätin, tekemään kaikki nauhatyöt ja maalaamaan selän. Hyvällä tuurilla torstaina saan tehtyä hatun ja asut ovatkin sitten molemmat valmiit - ehkäpä käyn niitä vielä kuvaamassakin pitkästä aikaa etukäteeen :D  



keskiviikko 29. elokuuta 2012

Oomme viallisia kaikki

Kukaan ei ole täydellinen. Paitsi Mary Suet. Ja Mary Sueja ärsyttävimpiä olentoja ei olekaan. Jokainen meistä kärsii tai on kärsinyt huonosta omasta kuvasta - milloin on maha liian iso, milloin silmät väärän väriset, milloin hymykuoppiaan inhoaa tai pottuvarpaissa olevia karvojaan.  Kiinnitämme yleensä kaikkein eniten huomiota ulkoisiin seikkoihin ja koemme kulmikkaat nenämme tai isot pohkeemme "vikoina". Todellisuudessa kyse on vain piirteistä, jotka tekevät meistä yksilöitä. Ja todellinen ongelma on, että emme pidä itsestämme tarpeeksi hyväksyäksemme itseämme sellaisina kuin olemme.

Yhteiskunta muokkaa mielipiteitämme. Rembrantin aikaan muhkeat selluliitti reidet koettiin kauniiksi - ne kertoivat, että henkilö oli hyvin syönyt. Tänään photoshopatut kasvot, joista on poistettu kaikki yksilöllisyys - piirteet, pisamat, kuopot ja klommot - koetaan kauniiksi. Ei ole mitään väärää tavoitella täydellisyyttä. Itse haluaisin virheettömän ihon ja suoran, valkean hammasrivistön - piirteitä joita itselleni ei ole suotu. Koen kyseiset piirteet myös viehättävinä ja kiinnitänkin niihin tavallista enemmän huomiota. Olen kuitenkin vain yksi ihminen ja siinä missä itse näen vinot etuhampaat ja epätasaisen näppyläisen ihon, joku toinen näkee suloisen hymyn ja tavalliset kasvot.

Täydellisyyden tavoitteleminen on normaalia ja jopa suotavaakin. Hyvä itsetunto ei kuitenkaan ole sitä, että pitää itseään täydellisenä. Kukaan ei edelleenkään ole täydellinen ja mikäli itseään sellaisena pitää, valehtelee sille ainoalle henkilölle jolle ei saisi valehdella - itselleen. Olemme kaikki virheellisiä. On kuitenkin aivan eri asia pitää omista virheistään kuin hyväksyä ne. Hyväksyn huonon ihoni. Toki käytän paljon meikkiä peittääkseni sen. Ehdottomasti cosplay kuvista myös photoshoppaan ihoni epätasaisuuden pois. Huono iho on kuitenkin osa minua enkä anna siitä jotuvan epävarmuuden määrätä elämääni. Voin siis mennä kauppaan ilman meikkiä, julkaista käsittelemättömiä cosplay kuvia ja pitää avoselkäisiä paitoja vaikkei selkäni vauvan peppua muistutakkaan. En missään tapauksessa pidä epätasaisesta ihosta ja muiden rokonarvet pistävät silmään, mutta en anna sen myöskään estää itseäni millään lailla.

Olen ulkoisesti pääsemässä sinuiksi itseni kanssa. Toki edelleen haluan olla laihempi, nätimpi ymsyms, mutta en ota siitä enää stressiä. En mieti olenko nyt tarpeeksi nätti, laiha tms. cossaamaan X ja Y hahmoa. Toki ajattelen asian edelleen subjektiivisesti. En ole 12 vuotias poika vaikka voissa paistais. Omaan rehevät reidet, pömppömahan, huono ihon ja olemattoman leukalinjan. Jotta olisin uskottava nuori mies tai hemaiseva 15v koulutyttö, pitää minun kiinnittää huomiota poseeraukseen, maskeeraukseen, tukeviin alusvaatteisiin ja hyvään istuvuuteen. Ulkomuotoni on kuitenkin kuin fanartin oma tyyli. En poista piirteitä, jotka tekevästä minusta originellin, mutta pysyn alkuperäiselle lähteelle uskollisena - itseäni kadottamatta. Siitä on hyvät fanartit tehty :)

Ulkoisesti olen ehkä päässyt itseni kanssa kuivalle maalle, mutta sisäisesti räpiköin vielä uimaharjoitusten kanssa. Aivan kuten ulkoistenkin avujen kanssa, myös luonteenpiirteiden kanssa ei ole olemassa oikeata tai väärää - on vain sen hetkisiä yhteiskunnallisia tai moraalisia suosituksia. Pari tuhatta vuotta sitten sisarten naiminen oli hyväksyttävää, 70-vuotta sitten eräs valtio uskoi, että tietyntyyppisten ihmisten lisääntymistä ei pitäisi sallia ja vasta vajaat 50 vuotta sitten - meidän vanhempien elinaikanamme - annettiin oikeus tietyn ihonvärin omaaville ihmisille käyttää samaa ovea toisen ihonvärin omaavien kanssa. Maailma muuttuu kokoajan - toivottavasti parempaa suuntaan - mutta sen hetkiset yhteiskunnan normit ajavat vielä ihmisten käsitteitä siitä mikä on oikeanlaista käyttäytymistä missäkin tilanteessa.

Siinä missä on helppoa katsoa peiliin ja todeta olevansa läski, on huomattavasti vaikeampaa katsoa peiliin ja todeta olevansa tyhmä, itserakas, rohkea tai vaikkapa pelkuri. Siinä missä media sanoo "ole laiha" ja ihmiset ympärillä sanovat että se on vain mediaa, kukaan ei puhu ääneen siitä, mitä media meille sanoo sisäisistä ominaisuuksistamme. Ole fiksu, ole diplomaattinen, ole kilpailukykyinen, ole oppinut, perusta perhe, tee uraa, ole kunnianhimoinen, hae huomiota. Kukaan ei sano "ei se mitään ettet osaa matikkaa - se on vain muotia tällä hetkellä". Ja ehkä juuri tästä syystä on niin pirun vaikeaa myöntää omat virheet itsessämme - koska kukaan ei ole tarjoamassa myötätuntoaan. Jos sanon, että olen ruma, samantien ihmiset ympärillä kehuvat kuinka kaunis olen. Jos taas sanon, että pelkään kokeilla uusia juttuja, ihmiset kehottavat ottamaan vain itseään niskasta kiinni. Missä ero?

Ensimmäinen askel itsensä hyväksymisessä on nähdä omat heikkoutensa - olivat ne sitten heikkouksia yhteiskunnan, vanhempien tai oman itsensä mielestä. Olen saamaton. Olen myös kunnianhimoton, tykkään miellyttää ihmisiä ja olen mukavuudenhaluinen. Minulla on tarve kokoajan tunkea mielipiteitäni kaikkialle ja haluan tulla nähdyksi - olen myös helposti johdateltavissa. Nämä ovat lähes kaikki piirteitä, joista en itse pidä tai jotka tekevät minusta huonon ihmisen yhteiskunnalle. Ne ovat kuitenkin piirteitä itsessäni. En ole vielä päässyt pisteeseen, jossa yrittäisin näille asioille tehdä mitään, mutta olen kuitenkin ottanut sen ensimmäisen askeleen - tunnistanut nämä piirteet itsessäni. Ja kun joku kummastelee miksi vain löhöän kotona, ei minun tarvitse keksiä asiaan mitään tekosyitä - tiedän sen johtuvan mukavuudenhalustani. Kun pistän aikaa ja rahaa muihin enemmän kuin sitä olisi annettavana, en itkeskele tai syytä muita asiasta - itsepähän pidän tärkeänä muiden miellyttämistä.


Massan mukana juoksemista...

Tämä pitkä rantti lähti eräästä keskustelusta, jossa olin sitä mieltä että fandomien luomat positiiviset tai negatiiviset mielikuvat sarjoista, bändeistä, leffoista tms. on perseestä. Vaan koska tietty, tuiki tuntematon ihmisjoukko, käyttäytyy tietyllä tavalla, muodostamme me mielipiteet kyseisestä aiheesta. Omasta mielestäni on hanurista kuinka paljon tällaisella asialla on meihin vaikutusta. Itse olen helposti vietävissä ja esim AC:n fandom on hyvinkin luontaantyöntävä. Hype Connorista tuo pahan maun suuhun ja AC3 on automaattisesti mielessäni negatiivisessa valossa. Miksi? Koska jotkut tuntemattomat henkilöt fanittavat sitä? Mutta koska mielestäni tämä ennakkoasenne on perseestä, yritän taistella omaa haluttomuuttani vastaan - pysyä kaukana fandomista ja fiilistellä sitä tosi asiaa, että Connor on inkkari, minä RAKASTAN inkkareita, itsenäisyysajan jenkkilää, RDRstä tuttua metsätystä yms. Minähän en ryövää itseltäni mahdollisuutta hyvään ajanviettoon vain, koska läjä faneja on saastuttanut mieleni!


...vai yhdessäoloa ystävien kanssa?

Uniikki lumihiutaleisuus on muodissa. Ketään ei saa matkia. Jos sanot tykkääväsi X-asiasta, kun kaverisikin tykkää tai jos lopetat piirrettyjen katsomisen, koska kavereidesi mielestä se on lapsellista, olet automaattisesti massanmukana kulkija - ja sehän on huono asia. Todellisuudessa äärimmäisen pieni prosentti ihmisistä pystyy elämään ilman, että ympäristöllä on heihin hirveästikään vaikutusta. Itse tunnen tällaisia henkilöitä kaksi - ja ei en ole itse yksi heistä. On surullista, että 99% animupiiriläisistä meuhkaa kovaan ääneen, kuinka he eivät ole kuin muut ja eivät tee asioita mitä heiltä odotetaan ja ajattelevat omilla aivoillaan. Silti he päästelevät suustaan jatkuvasti sammakoita kuten "en mä nyt mitään massacossia tee" tai "ei se kiinnosta kun kaikki tykkää siitä". Omalla mielipiteellä ei todellisuudessa tunnu olevan väliä - vain sillä mitä muut ajattelevat. Ja se on surullista.

Emme voi luonteelle mitään - emme ainakaan kokoajan. Jokainen meistä pystyy käyttäytymän ja hillitsemään itseään jonkin aikaa - on turha selitellä omaa perseilyään sanomalla "mä nyt vaan oon tällainen". On kuitenkin erityisen tärkeää, että olemme itsellemme rehellisiä. Entä sitten jos olet itsekäs? Tai vahingoniloinen. Tai mustasukkainen, ehkä jopa kateellinen? Jos tykkäät aloittaa keskustelut minä-sanalla, käännät kaiken koskemaan itseäsi ja päivität facen-profiilikuvasi viikottain, on turha tulla sanomaan ettei olisi itsekeskeinen. Ja vaikka itsekeskeisyys ei tällä hetkellä ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävä luonteenpiirre, se omaa kuitenkin suuri osa ihmisistä. Ja näiden ihmisten pitäisi pystyä hyväksymään itsekeskeisyytensä yhtä hyvin kuin länkisäärensä - en sano, että kumpikaan on omasta mielestäni mitenkään kovin kaunis piirre. Länkisääret on helppo peittää löysemmillä farkuilla ja itsekeskeisyyden tekemällä kivoja asioita muille - mutta eivät ne piirteet siitä ole mihinkään kadonneet, joten ne on parasta vain hyväksyä.

Jokaisessa meissä asuu pieni äijä



Chuck Fucking Norris

Aivan. Kävin katsastamassa Expendaples kakosen, joka oli ehdottomasti jopa parempi kuin ykönen. Expendaplesien kohdeyleisönä on 30~ vuotias mies, joka haluaa uudelleen elää pikkupoika-vuotensa muskelimiesleffat, joissa miehillä riitti muskeleita niin haarusvälissä kuin hauiksessakin. Miksi siis itse tulin elokuvateatterista ulos suupielet korvissa ja kipeistä lihaksista huolimatta kepein askelin? Vaikka alkaakin ikä pikkuhiljaa valua kohti kolmekaymmentä, ei peilistä kuitenkaan katsele takaisin Y-kromosomin edustaja.

Syy Expendaplesin uppoamiseen meikäläisen kohdalla on hyvinkin simppeli: Minä pidän elokuvista. Olen myös yh-isän kasvattama, joten toiminta on jo kymmenen veestä lähtien ollut lähellä sydäntä. Pidän myös miehistä erittäin paljon. Onko siis mikään ihme, että elokuva, joka on täynnä korneja one linereita, hauiksia, räjähdyksiä, isoja aseita, hyvin toteutettuja taistelukoreographeja ja irtiammuttuja raajoja uppoaa kuin veitsi sydämeen Van Dammen kierrepotkaisemana. Expendaplesia katsoessa tuli kovin tuttu ja turvallinen olo. Leffa oli sisällöltään täynnä huonoa huumoria vielä huonommalla käsikirjoituksella - mutta tarvitseeko kaiken aina olla niin hirveän intellektuellia? Läppä oli jo niin huonoa, että se oli hervottoman hauskaa ja kun tästä hauskasta sai vielä nauttia vanhojen ystävien kanssa, oli paketti täydellinen. Ja vanhoilla ystävillä en tarkoita nyt vain vierustoveriani vaan ennen kaikkea valkokankaan ystäviäni. In McClane we trust, täydellinen sotilas oli lapsuuden ihastukseni, kiroilemalla saa vessapaperia sekä shotari, motari ja arskat on patentoitu hurdur-combo. Vieläkään ei aivot pysty käsittelemään tätä eeppisyyden määrä. Expendaples 2 on vain liian hieno elokuva. Liian hieno. pakko nähdä uudestaan.

Varoituksen sana kuitenkin. Mikäli elokuvan tähdet ja heidän työnsä ei ole ennestään tuttua - vältä tätä elokuvaa. Kyseessä on puhdas homage 80-luvun överitoiminnalle. Ja elokuvasta nauttiakseen pitää olla joko kyseisen genren fani tai nostalgisoida elokuva tähtikaartia. Muussa tapauksessa rahasi menevät hukkaan.

Rotukoirat vs. omat rotuväännökset

Törmäsinpäs tässä Noyal-nimisen kasvattajan kotisivuille, jolta oli juuri syntynyt lyhytkarvaisen collien ja siperianhuskyn mix-pentuja.Oli sivusto sitten trolli tai ei, se herätti mielessäni taasen pohdintaan rotu- ja jalostussodasta, jota koirapiireissä käydään. Erilaisia rotumixejä tehdään jatkuvasti, mutta harvinaisempia ovat rotumixien "viralliset" kasvattajat. Ensimmäinen huolenaiheeni sivuja selatessani oli, ettei kasvattajalta löynyt minkäänlaista info/esittely sivua. Jokainen meistä rakastuu nappisilmäisiin karvapalloihin, mutta itse tykkään tukea omasta mielestäni oikeanlaista kasvatus ja jalostustoimintaa. Ensimmäinen askel tähän tutustumiseen tulee esittelysivujen kautta. Miksi kasvattaa ja miksi juuri tätä rotua, mitkä ovat jalostustavoitteet jne.


Lapinporokoira

Pienen selaamisen jälkeen löysin myös Noyalin aatteita tähän suuntaan - joskin usein kysyttyjen kysymysten alta. Suorana lainauksena Noyalin tavoitteista: "Tavoitteena on siis saada miellyttämisenhaluinen, ohjaajakeskeinen, laumatietoinen, energinen ja vahvahermoinen paimenkoira, jossa on ripaus alkukantaista arktisuutta." Ei yhtään hullumpi yhdistelmä. Joskin tässä herää heti mieleen josko kasvattaja ajattelee "paimekoirat on niin ihanan luonteisia, mutta tykkään enemmän pystäreiden ulkonäöstä. Ja sinisistä silmistä". Ymmärtäisin, jos Noyalin tavoitteen mukaista rotua ei olisi olemassa, mutta kun sellainen vielä on - ja kaikenkukkuraksi vielä kotimaisena! Lapinporokoirista ja suomenlapinkoiristakin löytyy yksilöitä, jotka omaavat kaikki edellä mainitut ominaisuudet. Lappalaisista paimenkoirista ei tosin löydy äärimmäisen ohjaajakeskeisiä miellyttämisen haluisia yksilöitä - mutta se hinta on alkukantaisesta arktisuudesta maksettava.

vuotias Suomenlapinkoira
Alkukantaisuus ei nimittäin ole ulkoinen ominaisuus. Syy, miksi sekarotuisista koirista tietää heti mikäli niissä on lappalaista verta johtuu jostain aivan muusta. Lappalaisten rotujen tuomaritkin etsivät koirista aina "sitä jotain". Se jokin ei ole kaksikerroksinen turkki tai kippurahäntä vaan olemus, katse ja aura. Äärimmäisen ohjaajakeskeisellä ja miellyttämisenhaluisella koiralla ei tätä ole. Pohjoisten paimenkoirien täytyy olla kykeneviä itsenäiseen työskentelyyn. Ne eivät voi olla täysin riippuvaisia ihmisestä. Alkukantaisuus ja ihmisriippuvainen eivät voi koskaan kulkea käsi kädessä. Aina ei saa mitä haluaa, mutta joskus saa mitä tarvitsee.

Uusien rotujen kehittämisessä ei ole mitään väärää. Vaikka itse olenkin enempi historiafriikki ja koen myös koirarodut osana kulttuuriperimäämme, on uusien koirarotujen kehittäminen ihan ok. Tosin rotuja on jo nyt hurjasti ja sen sijaan, että kehitettäisiin rotuja, jotka vievät jalansijaa jo olemassa olevilta, satoja ellei peräti tuhansia vuosia vanhoilta roduilta, pitäisi mielestäni mielummin keskittyä viemään eteenpäin jo olemassa olevia rotuja. Miltä kuulostaisi uusi saksanpaimenkoira ilman selkäongelmia? Tai bulldogit terveemmällä rakenteella ja pidemmällä kuono-osalla? Sen sijaan miksi tehdä arktinen paimenkoira, joka näyttä ja käyttäytyy kuin porokoira? Porokoiran kanta on muutenkin suhteellisen pieni, joten miksi tehdä tälle "kilpailija", kun voisi aivan hyvin kehittää alkuperäistä porokoiraa omia tavoitteitaan vastaavaksi? Näin ikivanhan koirarodun geeniperimä pysyy puhtaana ja osa kulttuurihistoriaa tulee säästettyä.

Noyal tosin jo sanoi miksi ei kasvata rotukoiria: "En kannata Kennelliiton toimintamallia enkä tapaa, jolla rotukoiria kasvatetaan. En halua kasvattaa koiria omien eettisten ja moraalisten perjaatteitteni vastaisesti." Hyvä näin. Valitettavasti tämä on täyttä paskapuhetta. Henkilö voi kasvattaa puhdasrotuisia koiria kennelliiton ja rotujärjestön ulkopuolellakin. Mitään muuta ei tarvita, kuin koirien rekisteröinti. Kunnes saamme koirien rotugeenitestit siihen kuntoon, että niiden avulla voidaan määrittää rotu, rekisteröinti on ainoa vaihtoehto sukulinjojen ylläpitämiseen. Kun jätät puhdasrotuisen koirasi rekisteröimättä, ei sitä voi enää koskaan käyttää kyseisen rodun eteenpäin viemiseen. That's it.

En oikein ymmärrä miten koirien rekisteröinti vastustaa mitään etiikka- tai moraaliperiaatteita. Jotta koiran voi rekisteröidä sen vanhempien täytyy olla rekisteröityjä. Duh! Näin me pystymme jäljittämään koiriemme perimän. Pentue täytyy rekisteröidä kokonaan - toisin sanoen ole rehellinen, äläkä päästä ulos talosta vain lempilapsiasi. Allekirjoitettu todistus uroksen omistajalta - lapset kun ovat yhtä paljon isän kuin äidinkin. Pennut pitää tunnistusmerkitä - tämä on pelkkää maalaisjärkeä. Pentue on Suomessa syntynyt - miksi muuten haluaisit sen Suomen rekisteriin? Miten mikään näistä kohdista voi olla kenenkään periaatteiden vastaista?

Sitten ne suurimmat syyt pentueiden rekisteröimättä jättämiseen. Raha. 40-70 € koiran rekisteröinnistä+ ~60 € tunnistumerkinnästä. Se on hurjat 100-130 €. Toinen suuri syy rekisteröimättä jättämiseen on rotukohtaiset säädökset. PEVISAan (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) kuuluvien rotujen osalta täytyy molemmilta vanhemmilta olla tehdyt tietyt tutkimukset, jotta pennut saa rekisteröidä. Suomenlapinkoirien kohdalta tämä tarkoittaa silmä- ja lonkkatutkimuksia. Muistaakseni Saksanpaimekoirilla ei riitä pelkät tutkimukset vaan tulosten täytyy olla vähintään tietynlaisetkin. Myöskään rekisteriin ei huolita pentuja, joiden emää on astutettu liian nuorena, vanhana tai useasti. Toisin sanoen suurin osa ihmisistä, jotka moraalisten tai eettisten periaatteiden vuoksi vastustavat koiriensa rekisteröimistä, ovat joko pihejä, heidän koiransa eivät ole tarpeeksi terveitä tai oikean ikäisiä jalostukseen.
Noyalin tapauksessa en juuri löydä yhtäkään järkevää syytä miksi hänen kannattaisi tehdä mitä hän nyt tekeekään. Emme tarvitse "uutta" arktista paimenkoiraa - meillä on niitä jo useita. Emme myöskään tarvitse lisää "sekarotuisia" koiria - niitäkin on jo tarpeeksi. Kasvattaminen, puhumattakaan jalostuksesta, on kovaa työtä. Se ei ole taloudellisesti kannattavaa, mutta muuten kyllä palkitsevaa. Pyörää ei kannata keksiä uudestaan, mutta sen kehittäminen erittäin suotavaa, jopa sallittua. Itse aijon kasvattaa eräänä päivänä Suomenlapinkoiria ja tarkoituksena on jalostaa tasapainoisia koiria, jolta löytyy alkukantaiset vahti- ja/tai paimenominaisuudet ja jotka ovat terveitä, keskikokoisia koiria, joilta löytyy silmien takaa se jokin.

perjantai 17. elokuuta 2012

Good - not bad and certainly not ugly.

"This is real"

Sain vihdoin katsottua Mirun kanssa elokuvan Good. Olin odottanut natsi-saksaan sijoittuvaa draamaa siitä kuinka natsitkin ovat ihmisiä - jopa hyviä ihmisiä - ja jotka oman aikansa maailmankuva ja yhteiskuntanormit saavat käyttäytymään niin, että heidän edustaman aatteen nimekettä käytettään vielä 70-vuodenkin päästä pahan, sorron ja pilkun panemisen synonyyminä.

Sen sijaan kyseessä olikin bromance-elokuva. Traaginen bromance elokuva, joka heijasti kaikkia edellä mainittuja asioita, mutta bromance non the less. Voin suositella elokuvaa kaikille ja mikäli koskaan pääsen näkemään näytelmän johon elokuva perustuu, sen teen. Upea, ajatuksia herättävä ja ihastuttava traaginen elokuva ihmisyydestä. Sanotaan aina, että elokuvat ovat pako todellisuutta. Osittain se pitääkin paikkaansa. Kuitenkin elokuvassa nähdyt - vaikkakin näytellyt - tunteet ovat tosia. Se, että kyseessä on tuomiovuoreen heitettävän sormuksen fiktiivinen kertomus ei vie pois tarinan täysin todellista sanomaa. This is real.

En ole ainoa joka pitää Viggo Mortensia todellisena renesanssi-ihmisenä. Mies joka puhuu kuutta kieltä, joista neljää täysin sujuvasti. Mies, joka uskomattomien näyttelijä-lahjojen lisäksi maalaa, valokuvaa, kirjoittaa runoja ja on jazz-muusikko. No, kaikki eivät tietenkään pidä sielukkaista taiteilija-tyypeistä. Ei, vaikka nämä tykkäisivätkin kävellä varpasilteen, ratsastaisivat erinomaisesti, tekisivät omat taistelustunttinsa liiankin autenttisesti. Ai niin - ja hän on myös 2010 lähtien ollut ritari. Too good to be true? Ei vielä. Mies on kaiken kukkuraksi ihana isä, ollut naimisissa kymmenisen vuotta ennen kuin erosi eikä vieläkään pällistele tabloidien kansissa joka perjantai uuden mallin kanssa. Ja kun kyse olisi edes siitä, että mies on sysiruma, mutta kun ei. Karismaa joka Viggolla on ei pysty opettelemaan. Se saa niin äidit kuin tyttäretkin hykertelemään.

Viggo on hyvä esimerkki siitä, miksi kannattaa katsoa elokuvia näyttelijöiden takia. Oli elokuva genreltään mitä tahansa, Viggon näyttelijäsuoritus, sekä henkilökohtainen karisma tekevät elokuvasta kuin elokuvasta sen 10 € leffalipun väärtin koska tahansa.

Viggon ottama kuva Elijahista.
Random kuva Orlista - Viggon kädenjälkeä anyone?







Tämä postaus meni nyt taas täydelliseksi Viggo ylistykseksi. Mikä on väärin, sillä vaikka elokuva lepäsikin hänen ihanilla harteillaan, se olisi ollut hyvin tyhjä ilman Jason Isaacsin panostusta. Huomasin Jason Isaacsin ensimmäisiä kertoja viimeisessä lohikäärmeessä ja tutuksi hän tuli myöhemmin, elokuva harrastukseni alettua mm. Patriotista, Armageddonista, parista sotaelokuvasta sekä ah, Kapteeni Koukkuna. Jason Isaac esittää mitä erinomaisemmin hyvinkin persläpi hahmoja, jotka ovat vain niin cooleja, että niitä rakastaa yhtä paljon kuin vihaakin. Ai niin ja näyttelihän hän myös Lucius Malfoyta - ainutta cästäystä, joka onnistui mielestäni hyvin ja jota en itse olisi osannut cästätä läheskään yhtä hyvin. Niin, mikäli ette tienneet, en voi sietää Potter-elokuvien castinggiä - olisin tehnyt itse paljon paremmin. Mutta tästä lisää joskus toiste.

Coming up...

Voisin selitellä tässä mitä kaikkea "kivaa" tulen kirjoittelemaan tänne blogiin lähitulevaisuudessa... mutta sen sijaan näytän teille kivoja trailereita leffoista, joita haluan nähdä :3

THE EXPENDABLES 2 [ensi-ilta 17.8.2012]
Three words: Chuck fucking Norris



TOTAL RECALL [31.8.2012]
Siitä on pitkä aika kun olen nähnyt Colinilta mitään. Ja tämä vaikuttaa hyvältä, nokkelalta toiminnalta. + Kate!


MAGIC MIKE [7.9.2012]
Tätä on odotettu! McConaughey, Channing Tatum, Alex Pettyfer.... ja MATT BONER!!!!! Strippareina!


LIFE OF PI [21.12.2012]
Tää vaikuttaa ihanalta! Mutta nyyhkyltä...


GANGSTER SQUAD
Tää vaan on nähtävä.



RED DAWN
Tää voi olla ihan hyvä nuorisoflickki. ja SURPRISE JEFFREY DEAN MORGAN!



Ja Hobittia nyt ei tartte tänne edes laittaa :D





torstai 16. elokuuta 2012

Kissanainen

Kävimpäs katsastamassa Dark Knight Risesin Finnkinon superpäivänä. En ole mikään elokuvakriitikko, vaikka ymmärränkin alasta ehkä pikkaisen jotain. Itselleni elokuvat on ennen kaikkea viihdettä ja elokuvaa nauttiessani istun alas nauttimaan hyvästä tarinasta miettimättä sen enempää miten tuo tarina on laitettu kasaan. Uusimmasta Batmanista nautin paljon ja vaikka mielessäni pyörikin Movie Bobin arvostelu ja huomasin hänen osoittamat heikot kohdat, eivät ne minua häirinneet lainkaan. J.K. Rowlingin olisi hyvä käydä katsomassa tämäkin leffa ja oppia miten tehdään hyvää draamaa - kuolema on mielikuvituksettoman miehen - tai naisen - tapa liikuttaa katsojaa. Kuolema on liian lopullista ja väkinäistä. Sen sijaan toisen pettäminen, itsensä pettäminen, kansakunnan pettäminen - ja tästä kaikesta nouseminen - siitä on hyvä draama tehty. Joten kyllä, pillitin taas kuin pikkulapsi pariinkin otteeseen. Inner Sanna heitteli limutölkeillä valkokangasta kun ihmiset ovat niin IDIOOTTEJA ja toisaalta se ihana kipristys rinnassa kun kaiken kakan keskeltä löytyy niitä, jotka ovat valmiit taistelemaan - ja kuolemaan - oikeana pitämiensä asioiden puolesta.


Mutta asiaan. Kissanainen. Olen fanittanut Michelle Pfeiferin kissanaista jo kakarasta lähtien. Kun pikkuveljeni ja hänen kaverinsa olivat Moto, Vinski ja Turbo, minä olin kissanaisen ja jääkuningatteren sekoitus. Halloween limudiskoon pukeuduin kissanaiseksi käyttäen niitä muovisia mustia kynsiä, jotka laitettiin sormen päihin sellaisten "sormusten" avulla. Kissanainen on se THE nainen minulle. Kissanainen on ehkä 23# sijalla maailman sata seksikkäintä sarjakuva naista-listalla, mutta itselleni hän on aina ollut ykkösenä [Xena ja Thirteen on tv-sarjoista].



Mitä mieltä sitten olen Dark Knight Risesin Selina Kylesta? LOOOOVED HER! Pidän Anne Hathawaysta muutenkin todella paljon ja arvostan häntä näyttelijänä. Hän ei ole klassisen, virheettömän kaunis, kuten esim Kate Beckinsale, mutta hän on ihastuttava ja omalaatuisella tavalla kaunis - mielestäni aikamme Julia Roberts. Dark Knight Risesin "kissanainen" on ihastuttava. Petollinen? Kyllä. Tappava? Kyllä? Itsekäs? Kyllä. Tunteeton? ...not so much. Maailma on kova paikka ja siellä selviäminen on ihailtavaa. Itse edelleen rakastan Batman Returnsin kissanaista, mutta kyseinen sekopää-versio ei olisi tähän elokuvaan sopinut. 
Ehkä kaikkein eniten elokuvan "kissanaisessa" pidin tämän liikkeistä. Anne Hathawayn jalat tuntuivat pysyvän suorina koko elokuva ajan ja jotenkin se vain toimi. Varsinkin prätkän selästä noustessa se sääri - kyllä sitä naisenakin osasi arvostaa. 

Batman elokuvaan vielä kolmella sanalla palatakseni: Robin elokuva anyone?

tiistai 14. elokuuta 2012

Animecon IX + camping = ???

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mikä on muuten näin "kirjailijan" point of viewistä totaalisen perseestä - onneksi on olemassa taidekertomamuoto nimeltä sarjakuvat!



Eli yhteenvetona ylemmästä - muistakaa käyttää villasukkia.

Animeconista on nyt mukavasti sellaiset kuukauden päivät ja meikäläinenkin sai vihdoin aikaiseksi tehdä jonkin sortin jälkifiilis-postauksen kyseisestä tapahtumasta. Mutta koska ne kuvat kertovat edelleen enemmän kuin tuhat sanaa niin tästä lähtee :3


PCn järjestämän bussikyydin matkaemäntänä alkoi matkani kohti Kuopion animeconia :)
Lauantaina aloitin päiväni pitkästä aikaa ohjelmalla - jälleen kerran yhdistyksen puolesta. Yllätyksekseni panelissa oli kaverini, sekä yksi bussilaisistamme - kyllä muailma on pieni! 
Telttailu on kivaa!
Eeppiset ystävät ovat eeppisiä

Omg! Näitä näkee harvoin!
Reid! Rakastuin!
Urho ei jätä koskaan kylmäksi ^___^
Tää Kamina oli niin hieno!
Samurai Deeper Kyo cossaaja!
Pallo! 

Kaverit poneina! Pian pääsen heille Aplejackiksi ^___^



Oma cossini Ranulf, josta ei saatu kuvia T___T
Tietääkö kukaan mistä sarjasta?




Että sellaista. Kaikin puolin oli ihan mukiinmennyt coni. Harmittaa edelleen, ettei tuosta Ranulffista saatu kunnon yksityis-shuuttia, sillä se istui loppujen lopuksi meikäläiselle yllättävän hyvin. Olin kovasti stressannut "ei tällä kropalla" mutta lopputulos ei ollutkaan yhtään hullumpi.

Loppuun vielä kiitos kaunis kaikille conibussi Hopeanulen kyytiläisille ja ensi vuonna samalla porukalla Bakaconiin ;)