tiistai 19. kesäkuuta 2012

24 päivää animeconiin

En jaksanut päivittää eilen blogia koska... SAIN JOTAIN TEHTYÄ. Eli leikkasin Koujiroun takin vuoren :3 Nyt on hyvä taas ottaa esiin vanha kansanviisaus, eli tee niin kuin sanon, älä niin kuin teen. Tämä blogi todennäköisesti todistaa, ettei kannata tehdä kuin minä eikä oikeastaan tehdä kuten sanonkaan. Eli älkää kokeilko tätä kotona. Koska takkikankaani on molempiin suuntiin joustavaa gabardiinia, päätin saada ryhtiä aikaiseksi takkiin tekemällä vuoren jäykästä verhokankaasta. Aivan, ei niitä fiksuimpia ideoita, mutta katotaan mitä tästä tulee. Olen myös jotakuinkin allerginen mittanauhalle ja koekappaleille joten otan vain kankaani (tuplaleveätä, metri), mittaan reunasta about palan jonka luulen riittävän, alan leikata ja toivon että heittoa leikkauksen lopussa ei ole hirveän monta senttiä. Ja sen sijaan että tekisin oudon näköisen kauluksen kolmesta osasta ja tekisin koe kappaleet lakanakankaasta, sutaisen paperille jonkinsortin luonnoksen ja rupean leikkaamaan - niin siis kangasliitukin vie vain turhaa aikaa...

Sen sijaa tänään en ole jaksanut hirveästi panostaa cossieni vääntämiseen, koska kävin Helsingissä kangasostoksilla. Mukaan ei tarttunut kuin Ranulffin housukangas (joka on aavistuksen liian vihreä, mutta oh fuck it) ja metri tekonahkaa because of tekonahka! Lisäksi kävin ostamassa softista ja vihreätä nauhaa Ranulffiin. Päätin myös testata kangastori.comin ja periaatteessa loput kankaani tulevatkin sitten sen kautta. Hinnaksi muodostui 50 € eli se plus 30 € helsingin kangasputiikki+hobbypoint reissusta + 10 € aiemmin ostetuista kankaista nostaa näiden kahden tämänhetkisen kokonaisbudjetin 90 euroon. Huono juttu tuossa nettitilauksessa on tietty se, että saan kankaani todennäköisesti vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin itse ompelemiseen jää sitten aikaa se viikko+... noh, ei siinä lopulta ole kuin yksi takki ja yksi vyötärörätti ommeltavaa joten pitäisi tuon onnistua. Molemmat housut ja Ranulffin liivin (miinus nauhat) sekä Koujirou armorit + molempien kengät pitäisi sitten saadakin räpellettyä seuraavan kymmenen päivän aikana...
Ei paniikkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti