lauantai 22. helmikuuta 2014

Yukicon vs. Desucon Frostbite

Kun Frostbite puolisen vuotta sitten ilmoitti olevansa K-18 vuonna 2014, kuuluin joukkoon joka vastusti asiaa äänekkäästi. Anikista voitte käydä tarkastamassa, että olen K-18 conin edestä liputtanut jo vuosikausia. Siis oikean K-18 conin. Sellaisen, jossa saisin vihdoin toteuttaa sensuroimattoman version Castlevanian Succubuksesta. Harkitsin jo vakavasti kyseisen conin väliin jättämistä - olen cosplay harrastaja, en anime harrastaja. Sosiaalinen paine kuitenkin lopulta voitti, joten liput Frostiin tuli hankittua.

Kun Yukicon ilmoitti tulosta, pudistelin vain päätäni - tästä ei voi hyvää seurata. Mutta päätin mennä. Koska junaturman vain haluaa todistaa omin silmin. Innostuin myös kokeilemaan siipiäni ohjelman teossa. Viime conivuosi oli henkilökohtaisesti huonoin - tunnelma oli hakusessa enkä voi sanoa nauttineeni olosta missään muussa conissa kuin Fanfestissa. Tämän vuoksi täytyy tänä vuonna kokeilla suurempaa osallistumista elvyyttäkseni sisälläni elelevän conittajan.

Mielenkiinnosta haluankin nyt arvioida omasta näkökulmasta miten nämä kaksi talviconia pärjäävät vertailussa keskenään ja ennen kaikkea miten ne vastaavat odotuksiani.

ENNAKKO-ODOTUKSET
YUKICON DESUCON FROSTBITE
+raikas ja hyvin brändätty +hyvin organisoitu
+turhaa pikkukivaa +tuttu ja turvallinen
+Yamagucki Kappei
+ihmisillä hyvä fiilis -fiilis huono
-perusasiat eivät toimi -humalaisia conialueella

-"limasta" käyttäytymistä






















YUKICON
Yukicon oli hyvä coni. Ei mahtava, mutta hyvä. Erityisesti lauantaina fiilis oli paikoitellen jopa oikeasti hilpeä. Koska olen tunnettu romaaneistani, listaan syitä mielummin kuin runoilen [jotta te ehkä jaksatte jotain lukeakin].

  • Lauantain cossini on yksi varhaisnuoruuden sankarittareistani; Suikoden pelisarjan Lorelai. Cossi onnistui, joten fiilis coniin lähdössä oli hyvä
  • Osasin sanoa ei! Conini menee herkästi pieleen, kun en osaa sanoa ei ja päädyn tekemään asioita joita en halua. Nyt coni lähti käyntiin hyvin, kun osasin sanoa ei ^^
  • Ensimmäinen "Anteeks, saaks susta ottaa kuva?" kysymyksen kohteena oli ihana aloitteleva cossaaja, joka rupesi heti juttelemaan kanssani cossistaan. Tätä ei käy juuri koskaan! Olit ihana!
  • Ensimmäisen kuvan vuoksi sain aikaiseksi ottaa kuvia muistakin cossaajista ja tämä teki cosplay-bongaajan erityisen iloiseksi :)
  • Liekö johtunut fiiliksestä, hyvästä cossista vai hyvästä kuvaajasta, mutta minusta saatiin pitkästä aikaa hyvä kuva!
  • Päädyin kavereiden takia katsomaan Läappavian haastattelua ja olin positiivisesti yllättynyt. Ensin fanfestin ääninäyttelijät ja nyt nämä - Jännää, että suomalaiset kunniavieraat ovat olleet niitä mielenkiintoisia vieraita viimeisen vuoden sisällä.
  • Cosplaykisan väliaikashow! Kun ihmiset osaavat, ne osaavat ja silloin niitä on ihana katsoa. Propsit tietty tanssijoille taidoistaan, mutta erinomainen ääniraita kruunasi tunnelman.
  • Iltabileiden drinkit/drinkkiliput olivat kiva idea.
  • Nk. random-ihmiset conissa ilahduttivat. Kuulun siihen harvinaiseen kastiin, kenen mielestä kaikkien pitäisi harrastaa cosplayta ja siksi "tavallisten" ihmisten eksyminen Yukiconiin oli erittäin positiivista.
  • Sunnuntain cossini oli myös onnistunut ja myös idoleitani - tosin varhaislapsuuden sellainen, Disney Bellen pinkki puku oli aivan ihana ja tunsin itseni prinsessaksi
  • Oman paneelin pito oli jännä kokemus. Sen kautta tuli juteltua uusille ihmisille, joten siitä plussaa.
  • Conin kuulutukset olivat conihistoriassani ensimmäistä kertaa selkeitä ja antoivat oikeasti tärkeää infoa conikävijöille.
  • Narikkavänkärit olivat ihania!!!! Jos ei ollut ruuhkaa, jäivät juttelemaan ja olivat todella mukavia - näitä lisää!!!
  • Conipaikka toimi, tilaa oli, vettä riitti ja ohjelmanpitäjistä välitettiin.
Meno oli todella kypsää ja aikuista
[Kuva Santtu Pajukanta]
Kokeneen conittajan silmiin tietyistä asioista näki, että kaikki ei mennyt ihan toivotun mukaan.
  • Vastaavat romahtelivat vastuunsa alle (itkekää ihmeessä greenroomissa!!!)
  • Luentosalit olivat todella ankeita - eikö näitä olisi oikeasti voinut somistaa mitenkään? Joukolan olisin laittanut toisin päin - ihmisen on helpompi lähteä/tulla myöhässä jos ei tarvitse kävellä luennoitsijan ohitse.
  • cosplaykisan juonto oli kankea. Jättäkää sketsit kotiin, jos niitä ei voi suorittaa muuten kuin paperista lukemalla. Jättäkää myös ne kysymykset pois jos niihin ei osata vastata muuten kuin yhdellä sanalla.
  • Uskaltautukaa uudistua! Hallcosplayssa nähtiin kolme samanlaista pukua eri numeroilla - kyseessä oli hyvä ryhmä joka todennäköisesti oli vielä tehnyt pukunsa yhdessä - miksi ihmeessä nämä eivät voineet osallistua ryhmänä yksilöiden sijaan??? (turha selittää, että palkintoja oli vain yksi - jos nämä olisivat voittaneet, en usko että Yukin budjetti olisi kaatunut siihen, että  lopuille olisi hankittu palkinnot jälkikäteen...)
  • Iltabileet olivat aikamoinen katastrofi. Tila oli huono ja äänentoisto sitäkin hirveämpi. Hirveä matka iltabileisiin vielä kruunasi pettymyksen. Eikö näitä olisi voinut pitää esim. jossain lähikoululla? 
  • Sunnuntain fiilistä latisti ehdottomasti oma paneeli. Koska jännitti niin vietävästi ensalkuun ja sitten jälkikäteen oli jotenkin ihan omassa maailmoissa kun kaikki menikin ihan hyvin. Lisäksi piilari oikeassa silmässä oli väärinpäin, joten näin kaiken kahtena/sumeana koko päivän ^^;
Kaiken kaikkiaan coni onnistui odotuksiani nähden paremmin. Fiilis oli sen tyyppinen kuin olin ajatellutkit, iltabileet suuri pettymys ja hommat toimivat, ei täydellisesti, mutta yllättävän hyvin. Onneksi olkoon conitea!

Kuvat Yukista

DESUCON
K-18 meininkiä Frostissa.
Desusta on melkein viikko, mutta en vieläkään oikein osaa sanoa mikä fiilis siitä jäi käteen. Mitäänsanomaton siis olkoon tuomio. Mutta pidemmittä puheitta listaukseen ja plussista aloitetaan:
  • Odotin Frostiin menoa coniviikolla suorastaan innolla. Näytin hyvältä lauantain cossissani, sunnuntain cossissa olin ylittänyt omat cosplaynteko-taitoni ja kavereitakin olisi kiva nähdä - vaikka suurimman osan olin jo nähnytkin viikonlopun ompelupäivässä.
  • Perjantaina sisään pääsi pienellä jonotuksella, olin pelännyt jäätymistä pitkässä jonossa, joten tämä oli positiivista.
  • Conialue oli väljä koko conin ajan.
  • Pizzaa piti lauantaina jonottaa vain puolisen tuntia.
  • Pääsin ottamaan hentsu-vivahteista shoottia kuvauspalvelussa.
  • Näytimme lauantaina pirun hyviltä HighSchool of the Dead cosseissamme.
  • Sunnuntain cossissakin näytin ihan komialta
  • Ruotsalaiset tanssityttöcossaajat olivat taitavia, vaikka puhepätkä olikin hieman liian pitkä ja ääniraita ei parhaimmasta päästä.
  • Iltabileissä paras settilista pitkään aikaan.
  • Monipuolinen cossitarjonta.
  • Päätin alkaa ottamaan "random"-kuvia kavereistani; tästä syystä pitkästä aikaa reilusti kuvia kanssacossaajista.
  • Lauantain - ja sunnuntain aamupiirretyt! [vaikka en ollutkaan niitä katsomassa]
  • Free! ja DmmD luennot! Olin katsomassa vain jälkimmäistä, mutta kotikatsomossa katsottiin edellinenkin ja nyt harmittaa etten käynyt Freetäkin katsastamassa. Ohjelman vetäjä oli yksinkertaisesti mahtava. Toivottavasti tyyppi pitää tällaisia luentoja tulevaisuudessakin. Jopa "en koskaan katso ohjelmia"-keskittymishäiriöinen cossikaverinikin pystyi luennon katsomaan ja vielä piti siitä. Täydellinen paketti asiantuntemusta, huumoria, omia näkemyksiä ja karismaa. Kyseisen neidin kanssa voisin keskustella hahmokehityksestä yms. vaikka koko yön.
Lääpiskelyä kuvauspalvelussa.
[kuva Emilia Lahtinen]
Pelkäämiäni ongelmia/odotuksia ei juuri omalle kohdalleni sattunut. Lähes kaikki tuttuni pitivät rauhallisesta K-18 Frostbitesta. Ohessa kuitenkin muutamia miinus seikkoja omassa kokemuksessani:
  • Perjantai ei alkanut kovin hyvin, koska huomasin cossistani puuttuvan reisisukat. Oh, well - kyseessä oli re-wear ja perjantaicossi, joten väliäkö tuolla.
  • Conipaikka oli hiljainen ja väljä koko viikonlopun. Itse elän ympäristön energiasta ja kun on ennen conia vetänyt vitosvaihteella, ihmisten 100% energia conipaikalla välittyy myös meikäläiseen ja lataa akut. Valitettavasti Frostissa porukka veti löysästi ja tuo tahmaisuus tarttui meikäläiseenkin. Missään vaiheessa ei päässyt käyntiin vaan koko coni vedettiin vetelästi.
  • Liekkö yllä mainitusta syystä, conikumppanin lauantai-väsymyksestä vai mistä, jäi lauantain kaikki Kappei-ohjelmat näkemät ;___; Edes mukana kannettuun Eyeshield 21 artbookkiin ei jaksettu nimmaria jonottaa.
  • Drinkit olivat VALTAISA pettymys. Jos maksan tuollaisia summia drinkistä, odotan jotain muuta kuin muovimukeja. Sanotaanko nyt vaikka näin, että Yukissa sai samanlaisia alkoholittomia drinkkejä yhden ilmaiseksi ja sen jälkeen parilla eurolla - neljä kertaa halvemmalla kuin Frostissa. Onko ihme, että porukalla oli omia pulloja mukana.
  • Iltabileiden musiikki oli mahtavaa, mutta jengi ei lämmennyt. Fiilis ei koskaan yltänyt taidekujan korkeudelle, saatikka sitten kattoon saakka.
  • Cosseja suhteessa aika vähän.
  • Vaikka kaikki kehuivat conin rauhallisuutta, huhuja kaikesta muusta kyllä on korviin kantautunut. Ihmisiä sammuneina vessoissa, uloskantoja, lääppimisiä, conikuvaus-etiketin puuttumista... Myös vanhemmat ihmiset pyörtyilivät unenpuutteesta, hilluivat Vesijärven heikolla jäällä (kuulemma itse Kappeikin), yrittivät letkajenkkaa iltabileissä...Häiriöitä siis coneissa on todennäköisesti aina ja tekijöinä on yksilöt enemmin kuin tietyt ihmisryhmät.
Haluan jatkossa näyttää pikkareitani kuvauspalvelussa - ensi
Frostin cossit on jo päätetty!
[Kuva: Emilia Lahtinen]
Olenko sitä mieltä, että Suomessa on tilaa K-18 conille - totta mooses. Menisinkö sinne itse - jäisi nähtäväksi. Fiilis Frostissa oli enemmän Ropeconin kaltainen. Käyn toki joka vuosi Ropeconissa (en tosin maksa siitä) ja nautin kyseisestä conista ihan pirusti! Frostin ja Ropen erona on vain 25 lämpöastetta ja reilusti istumatilaa. Ropeen en tee verissä päin cosseja kuukautta vaan chillaan viltillä hyvässä seurassa nauttien auringonpaisteesta ja rantapippaloista.

Yhteenvetona kuitenkin Yukicon vs. Frostbite. Molemmat hyviä coneja, mutta jos itse joutuisin valitsemaan vain toisen; menisin Yukiin. Puhtaasti fiiliksen vuoksi. Yukin jälkeen oli mieli korkealla, mutta Frostin jälkeen olin vain väsynyt.

1 kommentti:

  1. Kiinostavaa lukea tämmöinen vertailupostaus ku en kummasakaan conissa ollut. :) Nyt haluttaa kokeilla Yukia ensvuonna jos se uudestaan järkätään.. ja jos olis rahaa tällä kertaa. xD

    VastaaPoista