tiistai 22. lokakuuta 2013

Eowyn - Lord of the Rings

ÉOWYN, LADY OF ROHAN - LORD OF THE RINGS

Mikä
Fantasiakirja- ja elokuvaklassikosta, Rohan-valtakunnan kuninkaan siskontytär, kulkee myös nimellä White Lady. Eowyn on hitusen poikatyttö/feministi leidi, joka ei ole täysin tyytyväineen ajatukseen linnanneidon roolistaan. Hän välittää kansastaan, ymmärtää paikkansa, mutta silti haluaisi tehdä enemmän. Eowyn on peloton ja kaikkien rakastama - tästä syystä hän on usein jäänyt hallitsemaan Rohania kuninkaan ratsastaessa taisteluun.

Milloin
Tein tämän asun Hobitin ensi-iltaan, siis joulukuussa 2012. Käytin sitä kesällä 2013 uudemman kerran kahdesti, Ropeconissa ja omassa pikku shootissa tupareillamme.

Miksi
Koska LOTR. Ja koska Eowyn. Kyseinen asu on oma lempparini Eowyniltä ja hahmo on vain niin ihana. Halusin mennä Hobittiin asiaan sopivin vermein joten Eowyn oli helpoin vaihtoehto.

Miten

Olin ostanut outletista kangasta tähän reilusti. Päätin alkaa tekemään ensimmäistä mekkoani allnighttr-ompelulaneissa, mikä ei ollut ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Mekko on tehty ilman kiinnitysmekaniikkoja eli alusmekko on pelkkä kaapu. Pari metriä kangasta löysästi rypytettynä ja kiinnitettynä yläosaan. Liivissä on vetoketju kyljessä ja kuviot/nauhat on kirjottu käsin. Liivikangasta olin alunperin ostanut liian vähän ja cossistani puuttuikin hihat. Kävin kuitenkin ostamassa kyseistä kangasta kymmenen senttiä lisää ja ompelin hihat kesällä.

Korjattavaa
Kaikki. Cossi näyttää ihan hyvältä, mutta on todella epäkäytännöllinen. Olisi ihanaa jos alumekko olisi toimiva yksinäänkin. Hihat on keritty ylös hakaneulalla. Liivin kaavotus (mikä kaavotus?) kusi niin kuin kaikissa cosseissani ja on liian tiukka. Lisäksi jouduin lisäämään palan vyötärölle koska oli liian kapea aluksi. Ennsimmäisen peruukin pilasin, onneksi muistin myöhemmin meillä olevan juuri sopivan peruukin, jota käytin sitten kesällä.

Budjetti
-alumekko 1 €/m x 10m = 10 €
-liivi 12,90 €/m x 1m = 12,90
-nauhat, langat ja vetoketju ~20 €
-peruukki 15 €


Yht. 57,90 €

2 kommenttia:

  1. Sie oot niin ihana Eowyn! Muistatko enää kauanko noiden kuvioiden kirjomiseen meni aikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä meni... aika kultaa muistot, mutta varmaan joku +10 tuntia (olen hidas) ^^;

      Poista