lauantai 16. kesäkuuta 2012

27 päivää animeconiin

SUPERNATURAL on parasta mitä tvstä tulee tai on koskaan tullut. Valitettavasti seitsemäs kausi ei ole yltänyt edellisten kausien tasolle, joten sinällään ihan mukavaa, että saamme vielä sen kahdeksannen tuotantokauden - kirjoittajilla on vielä aikaa petrata ennen viimeistä finaalia. Seitsemännen kauden suurin kompastuskivi on ollut pääjuonen köykäisyys. Mutta koska SPN on "monster-of-the-week"-tyylinen tv-sarja ei pääjuonen köykäisyyden olisi pitänyt haitata loppu peleissä hirveästi - ei se haitannut 6. kaudellakaan.


Valitettavasti koko kausi oli enemmän tai vähemmän random myös muilta osilta - uudet supernaturalit monsterit, puolijumalat yms. aiheuttivat lähinnä vaivaantuneita tuntemuksia ja aasialaisten monstereidenn/hahmojen expotentiaalinen kasvu vaikutti hieman liikaa jonkinmoiselta markkinointi kikalta. Dialogillakin tunnuttiin kikkailtavan aivan liikaa - puhumattakaan jo häiritseville tasoille nousseista slash-vihjailuista. Toki kaudelta löytyi helmiäkin; Lucifer, Castielin uudet tuulet, Cas/Crowley/Meg-kipinät, yksisarvinen, 40-luku, Becky, Garth ja kaikki nämä tekivät toki kaudesta viihdyttävää katsottavaa. Ehkä kaikkein pettynein olin kuitenkin Bobbyn-tarinankulkuun. Koko homma tuntui vain laimealta ja loppuosa oli hyvinkin ennalta arvattava - Supernaturalin kirjoittajat ovat pystyneet paljon parempaakin. Koko kausi oli muutenkin täynnä suorastaan rasittavaa kaipuuta ja vaikka viimeisen jakson Born to be wild aiheutti mukavan joltin eri puolilla kehoa, silti kohtauksen loppu jäi laimeaksi :/

Ai cosplay projektit? Noh, päätin lähteä ensi viikolla kangasostoksille - ehkä saatte pian jotain kiinnostavaakin nähtävää tänne :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti